sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Räkänokan pikapyrähdys pihalle






Flunssamörkö tuli ja kaatoi minutkin. :( En o jaksanu ees neuloo, nukkua vaa.

Äsken nousin ja puin ulkotamineet ylleni ja jo se oli nii valtavan suuri saavutus et en si jaksanukaa juur muuta, valuin pihalle, pyörin hetken tos pihassa, ja vajaan kymmenen minuutin päästä olin jo takasin sisällä, räpsin vaa nää 5 kuvaa, ihan ton lumen ja auringon yhteistyön kunniaks.
Ihana ilma, mut mä mee nukkuu.

Kuullaan ja nähdään taas kun oon voimissain.

Räkänokkaraspikurkku-Korento

torstai 25. lokakuuta 2012

Kiitoksia tuliaisista!




Kyllä sää mut niin hyvin tunnet että nappakymppi valikoiman toit
niin langoissa kuin korvakoruissa <3
 
Kimaltelevasta langasta on jo vähän suunnitelmiakin
heti sitten kun oon neulonu muutaman sukan ensin.
ToDo lista alkaa oleen jälleen melkoisen pitkä.
 
Työn iloa Korento. Nähdään sitten ensiviikolla.
Minä olen jälleen flunssassa.
Tuntuu kuin keräisin flunssat itselleni yhtä varmasti
kuin uutuuslagat kauppakoppaan :D
 
 
Kirjoitteli Kerttu ensilumen aikaan

lauantai 20. lokakuuta 2012

Terkkuja Tallinnasta Kerttusein!

Me käytiin kullan kanssa pidennetyllä viikonloppu-lomalla Tallinnassa.
 

Kuten arvata saattaa, sikäläisiä lankakauppoja tuli kierreltyä... :)
Ja ei, kaikki ostamani kerät ei o täs kuvas... :D
 

 Oli hauska huomaa tällänenki graffiti siellä.

Arvaapa kuinka hurmioissani olin tästä pyörästä, 
eka kerta ku näin livenä jotai tällästä! :)

Mu oli pakko ostaa adoptoida tälläne itelleni. 
Se vaa huusi mu nimee ni e mä voinu mitekä jättää sitä sinne.

Ja huikeinta, mei hotellihuonee telkun valikkoruudun taustakuva!
 E mä tajuu, jostai ne siellä vaa tiesi! :D <3

Kiireesti kirjuutteli ja kuvia esitteli Korento

lauantai 8. syyskuuta 2012

Matkalla taas

Tänä kesänä olen reissannut enemmän kuin koskaan.
Pieniä reissuja ja aika lähelle mutta ei sitä näköjään 
kauaksi tarvi lähteä kokeakseen seikkailun.










Tällä kertaa matkasimme höyryveturilla.
Kerttu on onnellinen.

PS. Todella sinun näköinen se korento-koru :)
Tais olla jotai sisäpiiri tietoa kun juuri sen valitsi.

Joskus pienet teot ovat suuria.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Moikka Kerttu!

Tulin taas kirjottelee sulle ku o iha pakko näyttää sulle yks aivan ihana lahja jonka sain. <3 Ystävä joka on ollu mun kämppis opiskeluaikoina, ja jonka kanssa ei olla nyttemmin oltu sen tiiviimmin yhteydessä, kummallakin on omat kiireensä, niin hän halus yhtäkkiä yllättäin lähettää mulle ihan-muuten-vaan-lahjan. Eikä paljo osuvampaa ois voinu mulle valita! :D

Mullaha o ny roikkunu jo vaikka kuinka kauan kaulassani kaks lempparikorua.
Toisessa kolme tähteä,

ja toisessa pari muistutusta;
"dream big" ja "reach for the sky"



 Nyt kaulassa roikkuu myös aivan mielettömän ihana uus lempparikoru. Itte Korento. :D
I LUV IT!

 

 Nähdäänhän taas pian?

Kirjuutteli korustaan tohkeissaan Korento

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Päänsärkyä ja pikkupuuhia.

Tääl o taas voitu hiuka heikommi.
Päivittäistä päänsärkyä, 
välil hetkiä hiuka paremmi mut si taas kovempaa särkyä. 
Välil makoilen pimeessä kylmäkääre otsal pystymättä tekee mitää. 
Tää o nii tätä...

Vähäse mä koiti neuloo kuiteki.

Ja ihana Auli toi mulle piristyslohturuusuja! <3

Mä oti parvekkeeltaki jo kukat sisälle, peltivati täus muratteja, 
ja lintuhäkissä muratti ja joku muu jonka nimee en muista. 
Laitin pari perhosta koristaan tota häkkiä.
Mä iha tykästän ku tulee taas syksy ja illat pimenee,
voi juoda kuumaa kaakaoo ja kärytellä kynttilöitä.
 

Me ollaa koitettu ny viettää aikaa paljo raksalla.
Juurikaa mitää valmista ei o tullu, 
mut mittoja o otettu ja teippimerkkejä laitettu 
ja suunniteltu suunniteltu suunniteltu.
Ja kyl me sentä otettii ikkunoi irti ja hiottii karmeja ja ja jaa..

Raksal yövyttäes sattu myöski hilpein (=hirvein) herätys IKINÄ! 
Mä havahdui äänee joka kuulosti niiku sellaselt 
laste kauko-ohjattavalt leikkihelikopterilta, 
ja ku avasi silmät, nii näin et 
makkarin katossa veti kunniakierrosta iso perhone.
 Mieti hetke et mahtaak olla se suruvaippa ku o noi tumma.
Si tajuntaa hiipi et kysees ei ehkä ookaa perhone. 
Puristin Söörin kättä rystyset valkosina ja vinguin et "Kulta, mikä toi o?
Sööri räpsytteli hetke unipöhölös ja si sano vaa tyynesti; "Lepakko." 
Mä vedi peito pään yli ja toivoi et tää episodi ois nopee ohi. 
Ja mä niiii pelästyi ku se lepakko hullutteli siin 
ku Sööri laitti valot päälle, se paskiaine lensi mua päi! 
Ja sit viel piiloutu imurin alle enne ku Sööri sai sen kii ja päästi ikkunasta ulos. 
 Kerkes iha tulla hiki peito alla enne ku uskalsi tulla sielt pois! 
Onneks Sööri sai se pois sisält, ja onneks se tapahtu nopeesti! 
Enempää ei ois psyyke kestäny. :D

Nii paljo mua kyl se jälkee pelotti et e enää saanu unta.
Keksin si lähtee kamerani kans pihalle,
ja oli ihana aurinko ja sumu ja yöllä satanu vettä.
 





Ei mua si enää harmittanu se ihana aamuhiipparointini 
ja näide kuvituste jälkee vaik heräsi nii aikasi 
ja nii lyhyiks jääneide yöunie jälkee. 
Vaik kyl mä hiuka katkera sille lepakolle kuiteki oo... ;D

Kuullaan Kerttu taas!

<3 Korento

tiistai 14. elokuuta 2012

Ähtärin karhut

Käytiin ystävän kanssa Ähtärin Eläinpuistossa.
Eniten ihastutti temppuilevat karhut.
Käytin kaiken akun kuvatessani niitä.







Note to myself: ensikerralla muista akun laturi!
Ja jos karhu tulee vastaan, älä kiipeä puuhun.

Näin kirjoitteli Kerttu 

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Tummenevan taivaan alla...

Tänään on touhuttu paljo muttei oikei tehty juurikaa mitää.
No, pesin mä koneellisen pyykkiä 
ja tein kaks lihaperuna-laatikkoo.

Muun aikaa oon haahuillu, 
sekä kotona, että kodin ulkopuolella. :)
Käytiin kirpparilla,
ja takastullessa poikettii ruokaostoksille.
Mun piti tietty mennä lankahyllyille vähä hypisteleen uutuuksia.

Kuvasin muutaman kuvan,
notkuin parvekkeella ja haistelin sadetta,
olin järjestelevinäni tavaroita,
kastelin kukat,
neuloin hiukan,
kuuntelin Michel Telóa
söin keksejä ja join kaakaota.

Itkin vähäsen ku Sööri lähti yöks töihin.
Surkutti vaa että sillä loppu jo kesäloma,
ja et se o taas tätä 3-vuororumbaa.
Haluais olla toisen kanssa joka hetki,
mut ei se oikee taida olla mahdollista.
Toivon kuitenki mein kummanki tuntevan näin 
viel sitteki ku ollaa oltu naimisissa vuosikaudet. <3

Huomiselle oiski tiedossa vähä reippaampaa toimintaa;
ensi aamul ku Sööri tulee töistä,
nii meil ois ohjelmas hölkkätreeni
Iha aluillaa tää projekti vasta o, 
mut kyl mä nii tuskissani oo joka kerta ku joudu juoksee!
Si ku o päästy kotii ja edetty nii pitkäl, 
et Sööri menee korvatulppinee nukkuu, nii mu alkaa massiiviurakka;
vaatehuoneen siivous.
Am I ever gonna survive?
I will try my best...  :)

LET YOUR LIGHT SHINE
LOVE YOUR LIFE
DREAMER

Kivoja päiviä sulle Kerttu!
Pia nähdää KIPissä!
(Ku ei keretty virallisee KIPpii (Knitting In Public),
nii pidetää oma Knitting In Private, semmoi epäviralline)

<3 Korento

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Korento "ulkustaa"? (Jos se tapahtuu ulkona, nii eihä se o sisustamista, eihä?)

Päivänä eräänä Korento kyllästy kattelee olkkarin ikkunasta tylsän harmaata talviteloillaa nukkuilevaa parveketta. Piti saada sinne matto ja kalusteet (jokka taaseen oli talviteloillaa sisätiloissa) ja kukkia ja jottain kivvaa piäntä.

Koitin saada räpsittyä kuvia vähä molemmista päädyistä. 
(Iha ku ois muka oikee isoki parveke kysees... Buhahahaaha, NOT!)



 



 

 


 

 

 



Semmoosia juttuja sinne sitte tuli laiteltua, Söörin avustuksella iso osa.

 Tässä vielä kuvat molemmista päädyistä otettuna nii hahmottuu ehkä hiuka et mite noita tavaroita o sinne räiskitty ja heitelty.


 
 Tosin, ny ku tää parveke näyttää mu mielest jo iha kivaselta, nii usei o nii valtavan kovalla tarmolla räkittävä aurinko taivaalla, et mei o pakko vetää verhot ikkunoide etee ettei pärähdä migreenikohtaus. Välillä onneks o niitä migreeniystävällisempiä pilvisiäki päiviä.
Ja toisinaa siellä o kiva istuksii ja herkutella hiuka tai lukee jotai tai naputella koneella tai vaa olla ja relata. Nauttia arjen juhlasta. :)